Orimattilan Pedot Ry
Seura vailla vertaa

Orimattilan Pedot perustettiin vuonna 1967 jääkiekkoseuraksi. Viime vuosina jalkapallo on kuitenkin noussut seuran kiistattomaksi ykköslajiksi. Tätä kirjoitettaessa jalkapalloa pelataan viiden juniorijoukkueen, naisten ja miesten edustusjoukkueiden sekä ikämiesjoukkueen voimin. Oma lukunsa on yli 200 esikoulu- ja ala-asteikäistä tyttöä ja poikaa vuosittain yhteen kokoava Hippoliiga, joka lasten liikuttajana on paikkakunnalla jo käsite. Jalkapalloa on siis tarjolla ihmisen miltei koko elämänkaarelle.

Jääkiekossa junioritoiminta jouduttiin hankalien harjoitusolosuhteiden ja vähäisen kiinnostuksen vuoksi lopettamaan kauteen 2004-2005. Syöksykierre oli raju, sillä vielä 1990-luvun puolivälissä Petojen toiminnassa oli mukana noin sata junioria. Nykysin jääkiekon liekkiä pitää yllä ns. harrastekiekkoryhmä. Toiminnan painopiste on terveysliikunnassa, mutta joukkue on mukana myös Mäntsälä Hockey Liigassa.

Orimattilan Pedoissa uskomme, että joukkuelajien elämyksellisyys on niiden kestävin anti varttuvan nuoren kannalta. Yhteisesti jaetut riemun ja pettymyksen hetket ovat jotain, mikä elää muistoissa läpi elämän. Ne voivat olla avain myös elämänlaatua parantavaan liikunnalliseen elämäntapaan.

Joukkuelajien tunneherkkyys tietää myös sitä, että seurojen valmennustyössä mukana olevien on tunnettava vastuunsa kasvattajina. Orimattilan Pedot toivookin olevansa kasvattajaseura sanan kahdessa merkityksessä. Toisaalta toivomme voivamme antaa lahjakkaimmille paikallisille palloilijoille peruseväät kansalliselle huipulle ponnistamiseen. Ja toisaalta toivomme toimivamme tavalla, joka tukee niin kotien kuin koulujenkin kasvatustyötä.

Orimattilan Pedot lähtee toiminnassaan siitä, että jokainen toiminnassa mukana oleva on yhtä arvokas henkilökohtaisista taidoista ja muista ominaisuuksista riippumatta. Ehkä parhaiten voimme auttaa toiminnassa mukana olevaa lasta tai nuorta opettamalla häntä tuntemaan omat vahvuutensa ja kannustamalla häntä ottamaan niistä kaiken mahdollisen irti. Usein tämä merkitsee sen tosiasian oiveltamista, että omien tavoitteiden saavuttaminen vaatii pitkäjänteistäkin yhteistyötä muiden joukkuetovereiden kanssa. Tuo on juuri sen viisauden alku, jota nuori myös muussa elämässään tulee tarvitsemaan.